Opiskelusta

Höpötän aina väliajoin koulussa olemisesta ja opiskelusta, mutta en kaiketi ole koskaan varsinaisesti avartanut, millaista se itseasiassa on. Musta on välillä hauska pohtia eroja Suomen ja Englannin välillä - niitä nimittäin on paljon ! Ainakin oman kokemuksen perusteella. Ja huomioikaa, että puhun vain oman alani koulutuksesta.

Jos lähdetään ihan alusta, niin jo hakemisessa on pieniä eroja. Mitään varsinaisia pääsykokeita ei ole, eikä arvosanoilla ole suurta merkitystä. Hakemuksen jälkeen saat kirjeen, jossa pyydetään haastatteluun. Tapaat mahdollisesti opettajasi ja keskustelut hetken kurssin sisällöstä ja tulevaisuuden haaveista.
Siitä seuraava vaihe onkin opiskelupaikan hyväksyntä.

Englannin amis eroaa myös siinä, että voit valita joko level 1 tai level 2 kurssin. Eli periaatteessa voi hypätä suoraan toiselle vuodelle, minkä suurin osa tekee. Level 1 valitsee harva, ja yleensä sitä suositellaan oppilaille, joilla on muita heikommat arvosanat.
Minä siis hain suoraan level 2:lle ja nyt olen level 3:lla, eli viimeisellä vuodellani. Vaikka jatkankin ensi vuonna opintojani, eroaa se kurssi hieman nykyisestä. Tai toimii eri nimellä. Mun haave on jo monta vuotta ollut työskennellä kylpylässä ja tuon kurssin suorittamalla se onnistuu parhaiten.

Yliopisto ei ole ainoa koulutus, mikä täällä maksaa. Amiksessa level 2 kurssi maksaa kaikille yli 19-vuotiaille ja level 3 kaikille yli 24- vuotiaille. Aikuiskoulutus ei siis ole ilmaista täällä. Eikä mistään ihan  pienistä hinnoista puhuta, vaikka huomattavasti halvempaa se on kuin yliopistossa opiskelu. Mulla siis kävi hyvä tsäkä, eikä tarvinnut maksaa tänä vuonna.

Myös kouluruoka maksaa, eikä se ole samaa mitä Suomessa. Täällä koulun ruokalassa tarjotaan ranskalaisia, minipizzoja, kanawrapeja, lihapasteijan kaltasia naposteltavia. Ja hirveästi löytyy automaatteja, jotka ovat pullollaan karkkeja, sipsejä ja suklaata. Iltapäivällä kahvilasta löytyy hedelmiäkin. Syön todella todella harvoin koululla - yleensä mukana on omat eväät. Oisin varmasti aika pulluka, jos niitä ranskalaisia tai kolmioleipiä kiskoisin.

Koulupäivät ovat myös huomattavasti lyhyempiä. Tai ei välttämättä lyhyempiä, mutta niitä on vähemmän ja tunteja on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Silloin kuin opiskelin Suomessa, olin koulussa joka päivä vähintään 6 tuntia ( ehkä joskus saattoi olla 3-4h päivä ). Täällä taas käyn kolme kertaa viikossa ( kyllä 3 kertaa ), ja tunteja on noin 15h viikossa. Ei ihan hirveästi, vai mitä tuumitte ?
Valtio leikkaa jatkuvasti tuntimääriä ja siksi suurin osa teoriasta tehdään kotona. Suurin osa tunneista menee käytäntöä opiskellessa. Se itseasiassa sopii mulle todella hyvin. Mulla on hirveän vaikea keskittyä teoriaan koulussa, joten teen mielelläni läksyt ja tehtävät kotona omalla ajalla silloin kun jaksan. Koulussakin jaksaa olla, kun tekee jatkuvasti jotain ( tai saa ihania hoitoja! ).

Tykkään myös, että täällä saa aivan mielettömästi tukea ja apua opiskeluihin ja opettajat tekevät parhaansa auttaa kaikkia erikseen. Viime vuonna varsinkin se auttoi hirveästi, sillä en tuntenut ketään ja olin juuri aloittanut koulun vieraassa maassa. Kehuja saa jatkuvasti - jos ne siis ansaitsee. Opettajat ovat muutenkin hirveän ystävällisiä ja ihania. Jaksaa käydä koulussakin, kun ei tarvitse katsoa jonkun nirppanokan kyllästynyttä pärstää. Me aina puhutaan televisio sarjoista, viikonlopun suunnitelmista ja kaikesta hauskasta. Voisitteko kuvitella tuollaista Suomessa?

Ei se opiskelu silti mitään helppoa ole. Hirveän monella tuntuu olevan se käsitys, että kauneudenhoitoala on helppo, kun tarvitsee vain meikata ja laittaa vähän jotain rasvaa iholle. Joo tota... tässä sitä ollaan opiskeltu luita ja lihaksia latinaksi, kaikkea muuta mahdollista anatomiasta ja elämäntyylistä.
Kosmetologin tehtävä ei ole vain tehdä kasvohoito, vaan suositella muita hoitoja, antaa elämäntapa ohjeita ym.

Mä oon ihan hirveästi nauttinut täällä opiskelusta, enkä vaihtaisi päivääkään, vaikka välillä kiroankin. Jos on jotain kysyttävää ( siis jos joku luki näinkin pitkälle ), niin kommenttia vaan :)