Taas muutama random otos Kroatiasta. Tällä kertaa voisin kertoa itse reissusta hieman enemmän.
Mä olin ensinnäkin varautunut vaatelinjalla aivan väärin. Älkää ikinä uskoko säätiedotuksia ! Nimimerkillä niiden varaan luottanut pakkaaja täällä hei. Katsoin jatkuvasti millaista säätä sinne oli luvattu, ja jatkuvasti näytti olevan +13-16 välillä ja puolipilvistä tai sateista. No sen verran voin kertoo, että ei ollu ! Löyty kyllä pitkähihasia, takkeja ja housuja joka lähtöön, mutta t-paitoja oli matkassa 3 ja shortseja/hameita 0.
Kävelyä tuli harrastettua ihan mielettömästi, varmaan noin 10km joka päivä. Dubrovnik oli todella mäkistä seutua, eikä muutenkaan mikään helpoin kävellä - varsinkaan kun autot hurauttaa tuhatta ja sataa ohitse eikä oikeen tunnu välittävän liikennesäännöistä ( jos sellaisia edes on). Paljon mukulakatuja ja portaita.
Käytiin vanhassa kaupungissa melkein päivittäin ja se oli kyllä niiin ihana. Siellä oli paljon pikkukujia ja vanhoja rakennuksia vieri vieressä. Muurien päällä kävellessä näkyi vain punaisten kattotiilien valtameri ( kuvia myöhemmin ).
Näin koulun alkaessa on mukava palata lomakuvien kimppuun ja kaivata tuota kaunista kaunista maata ja sen lämpöä. Vaikka Englannissa tosin alkaa lämpenemään - puissa kukkii jo !
Pysykäähän tutkalla !
No comments:
Post a Comment
English/Finnish/German