honey and the moon

Tasan viikko sitten näihin aikoihin, olin matkalla Gatwickille hakemaan kahta mun lempparityttöä. Mun yksi vanhimmista ystävistäni sai halvat lennot ja sanomattakin oli selvää, että he tulisivat tänne. Vaikkei säät olleetkaan mitä parhaimpia ( vaikka kovasti toivottiinkin ), oli meillä silti mitä hauskin viikonloppu.
Siro on mulle se ystävä, jonka seurassa voi olla hiljaakin eikä edes tarvitse sanoa mitään, ja silti ymmärretään toisiamme niin hyvin. Ollaan tunnettu jo yli 7 vuotta ja ystävyys senkun syvenee.  Oli ihan mieletöntä saada hänet tänne lapsensa kanssa.

Ihan aluksi suunnattiin kohti London Eyeta, jossa en itse ole koskaan käynyt. Toivottiin kovin kaunista säätä, mutta jouduttiin tyytymään tyypilliseen harmauteen ja sateeseen, joka onneksi kuitenkin selkeni iltapäivää myöden. 

Näköalat oli silti todella huikeat, ja välillä ottikin mahan pohjasta.

Puolen tunnin pyörityksen jälkeen suunnattiin Oxford Streetille shoppailemaan. Jälleen kerran sain kirota sitä lauantain ihmismäärää. En todellakaan suosittele sitä kellekään. Siitäkin kyllä selvittiin, mutta oli aika unealias olo kotiin päästessä. Lontooreissut on aina kauhean uuvuttavia, kun niihin pitää melkeen varata koko päivä, jos haluaa nauttia mahdollisimman paljon. 

Nyt on jo hyvästit sanottu, mutta muistellaan vielä ainakin yhden postauksen ajan ihanaa ystävääni ja hänen lastaan.