18/03/2012

Greenless St. Patrick's Day


Sunnuntait on pyhitetty laiskuudelle. Me nörttiveljekset istumme/makaamme läppäreidemme kanssa sängyssä, eikä liikkuminen tule mieleenkään. Mulla alkaa tosin poksua päässä, kun toinen hyräilee Harry Potterin tunnaria valehtelematta 10 min putkeen.
Mulla on hirvee nälkä, joten tietenkin oon käynyt kaikki himotukset läpi päässäni. Tekee mieli viinirypäleitä, haluan appelsiinimehua, juustolautasen ja mummin tekemää puuroo. On tää rankkaa, kun pitäisi nousta ja itse tehdä aamupalansa. Tota juustolautasta himoitsin kyllä eilenkin, kun joku sen pubissa tilasi.
mun uudet pökät mihkä oon jo niin rakastunut
Meillä syötiin eilen kotitekoisia lihapullia. Täytyy sanoa, että ensimmäiseksi lihapulliksini nämä onnistuivat hyvin. Varsinkin kun miehellä on kanamuna-allergia, täältä ei saa korppujauhoja mistään eikä meillä ole mustapippuria enempää mausteita.
Kastiketta en jaksanut itse tehdä, mutta ei se väärin oo. Lihapullista oli paljon vaivaa. Jos joku ei tiedä, niin on aika nihkee kokki. En varsinaisesti osaa tehdä ruokaa ja mielelläni siirrän sen poikaystävälleni.

Huolestuttavaa on se, kuinka isoja noi annokset on. Välillä musta tuntuu, että me tehdään ruokaa ainakin kaksinkertaiselle määrälle kuin mitä on. Me ei oikeastaan osata koskaan lopettaa ajoissa, vaan syödään ihan loppuun asti ja sit löhötään pari tuntia sohvalla valittaen kuinka täynnä ollaan. Tyhmä se vaan ei koskaan opi.
Mutta vitsi nää jälkkärit ! En oikein osaa sanoin kuvailla, miten ah-niin-ihanaa toi kermaleivos on. Sorrun niihin turhankin usein. Taas voidaan pohtia, kun ei kilot katoa. Ja vielä kun ne on niin halpoja ! Englantilaiset ruoat on ihan OK, mutta jälkkärit vie mut mennessään. Niin kuin oikeastaan missä tahansa.
Eilenhän oli tosiaan St. Patrick's Day ja me käytiin sen kunniaksi muutamilla lähipubissa. Adam veti irkkuillan kunniaksi Guinnessia, kun mä taas pysyin viinissä. Jätin tarkoituksella mainitsematta ne vodkakokikset, että vaikuttaisin edes hetken sivistyneeltä ihmiseltä.
Mitään vihreää mun päältä ei kyllä eilen löytynyt, vaikka sitä pohdinkin pitkään. Oon vaan nyt rakastunut mun uusiin oransseihin pökiin, mitkä löyty mukavalla hinnalla varustettuna H&M:stä. 
Translation:
The weekend has been quite hectic, even though I haven't done that much. Yesterday we made some meatballs - it was my first time - and they turned out pretty good. I also had some delightful creamy cake from the bakery.
Later we wanted to celebrate St. Patrick's Day in a pub.

5 comments:

  1. ylin kuva susta muistuttaa jokseenkin kaukaisesti ja silmät killissä katottuna tältä http://www.datingsecretsfordivorcedwomen.com/wp-content/uploads/2011/03/Kate_Walsh_the_star_of_Private_Practice.jpg

    Tuli vaan mieleeni

    ReplyDelete
  2. Jonspa, no saa olla aika killissä silmät :D

    Irina, Kiitos ihanista kommenteista :) Olet itsekin erittäin kaunis !

    ReplyDelete
  3. Sofia, kiitos paljon :)

    ReplyDelete

English/Finnish/German