Viikko sitten torstaina mä aloin lukemaan kyseistä kirjaa, enkä mä pystynyt laskee sitä käsistäni. Mulla meni n. 5 päivää saada se loppuun. Historialliset novellit on aina kiehtonut mua. On tullut luettua Tolstoita, Tuulen viemää, Atonement, Jane Austenia unohtamatta. Etenkin toisen maailman sodan aikaset tai sitä aikaa käsittelevät kirjat kiinnostaa hirveesti.
Jollakin tapaa mulla tuli tosi rauhallinen ja hyvä olo tosta kirjasta. Mulla on vähän tapana uppoutua kirjoihin liikaa, mutta jos haaveilen kirjailijan urasta, ehkä se on ihan hyvä.
Jos joku ei tiedä, kirja kertoo tummaihoisista palvelijoista 60-luvulla. Sitten on eräs valkoihoinen tyttö, joka ei ihan sopeudu muiden joukkoon, ja haluaa kirjoittaa, millaista on olla tummaihoinen ja työskennellä valkosille.
Mun mielestä kirja on todella opettava. Ei välttämättä siinä mielessä, että eri väristen pitäisi elää rauhassa. Niinhän on jo, kuta kuinkin. Enemmänkin elämän kannalta. Siitä, että mikä oikeasti on tärkeää ja ei pidä unohtaa itseään. On aina kiva saada pieni muistutus, että pitäisi pysyä itselleen uskollisena. Vaikka sitten se olisikin ristiriidassa muiden kanssa.
Itse toivon, että jokainen kuitenkin jaksaisi vaivautua ja lukea edes sen yhden kirjan vuodessa. Mulla on harvoin, että törmäisin kirjaan, jonka ylistämistä en voisi lopettaa. Teen niistä esittelyjä myöhemmin.
Translation:
I finished the book earlier this week and just finished the movie. I just love it, and it's already one of my favourite books. I totally recommend this to everyone.
Vaikuttaa ihan mielenkiintoselt kirjalt,voispa vaikka lukasta, ja mä luen ihan sairaan harvoin ensin kirjan ja katon sit leffan, koska tosi usein siit tulee kauhee pettymys...
ReplyDeletehttp://iiiiddaa.blogspot.com/