Blogihiljaisuus näköjään vierähti yli kuukauden pituiseksi. Muistan yhdessä vaiheessa katsoneen, että siitä on kaksi viikkoa, kun viimeksi kirjoitin, ja päätin, että nyt panostan enemmän. No enhän mä panostanut. Multa on jotenkin puuttunut inspiraatio täysin tän suhteen, enkä jaksanut enää tehdä niitä 'kävin tuolla ei mulla muuta'-aiheisia postauksia.
Yli kuukauteen mä en edes tehnyt oikeastaan mitään. Viime viikonloppu oli ensimmäinen, kun edes näin ihmsiä koulun ulkopuolella. Tulin jossain vaiheessa taas kipeäksi, ja se vei ihan mielettömästi energiaa. Mutta nyt on koulussakin päässyt tekemisen tahtiin ja alkaa olee enemmän aikaa kavereille. Eikä mun todellakaan tarvii stressata raha-asioita. Se kai vei viimeiset voimat, kun joutui asioimaan kelan kanssa yli kuukauden, koska mikään ei riittänyt ja sitten ne vielä kaiken päälle kämmäs koko homman ja jouduin asioimaan pankin kanssa. Elämäähän se on, mutta aika stressavaa, kun on vuokra ja lukuvuosimaksut rästissä eikä rahaa näy.
Yritän taas pitkästä aikaa ottaa kameran käteen ja saada kuvattua jotain muutakin kuin aamiaistani. Seuraavaan postaukseen voisinkin vain läntätä kuvia tuolta kuukauden ajalta, jolloin sain otettua ehkä kuvan tai kaksi. Mitään hirveän jännää ei siis ole tiedossa. Mutta ehkä tää tästä taas lähtee, kun alkaa tervehtyä ja pääsee ihmisten ilmoille.
Odotan myös suunnattomasti Suomen reissua joulukuussa. Oon alkanut huomaamaan, että kaipaan yhä enemmän takaisin kotiin. En ole koskaan pitänyt Englantia kotina, vaikka käytännössä täällä on mun ihan ensimmäinen oma 'koti'. Enkä kyllä koskaan pitänyt Suomea varsinaisena kotina, vaikka äidin luona onkin ihanaa ja turvallista. Ehkä sen jälkeen, kun muutin tänne, mun mielipide Suomesta on alkanut muuttua.
Näillä näkymin tuun myös muuttamaan takaisin, kun koulut on käytyä loppua. Oon tajunnut, etten täällä tule saamaan töitä. Mun mielestä täällä on myös paljon kalliimpaa asua kuin Suomessa. Moni voi olla mun kanssa eri mieltä, ja en mäkään voi vannoa, kun en ole koskaan itsekseni asunut.
Voisin itseasiassa tehdä jonkun postauksen, missä kerron hieman tarkemmin Englannissa asumisesta, vaikka taisinkin siitä joskus postauksen tehdä.
No comments:
Post a Comment
English/Finnish/German