It's all about life, isn't it ?

Taas on tullut pohdittua vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi sitä, kun ystävistä kasvaa eroon, itse muuttuu tai oikeastaan koko elämä vaan muuttuu. Oon miettinyt, millä tavalla itse oon kasvanut/muuttunut viimeisten vuosien aikana, mitä olen kokenut ja miten ihmissuhteeni ovat muuttuneet. Nuo edellä mainituthan ovat osa ikuista kasvuprosessia, joten en oikeastaan hirveästi mieti niitä, sillä nehän ovat vain osa elämää joihin on totuttava.

Mä oon aina kokenut olevani tosi itsenäinen, mutta muuttaessani pois kotoa opin kerta heitolla erittäin itsenäiseksi, sillä en vain muuttanut pois kotoa vaan muutin myös melkein vieraaseen maahan. Asuin Saksassa vuoden ja opin pikku hiljaa maan tavoille, mutta samalla arvostin enemmän ja enemmän suomalaisuutta ja Suomea.
Se koko prosessi oli varmaan yksi suurimpia syitä, miksi oon erkaantunut monistakin ystävistä sen jälkeen. Oli tosi vaikea selittää niitä fiiliksiä, mitä kävi läpi ja musta tuntui, ettei kukaan oikeen ymmärtänyt tai ollut edes kiinnostunut.
Löysin myös niin paljon uusia puolia itsestäni, että hyvä kun itsekään tunnistin itseäni. Ja nyt kun oon viimeisten kolmen vuoden ajan asunut ulkomailla vähän väliä, niin huomaan jo sen eron. Totta kai ikääkin on tullut puntariin, mutta enemmän niitä kokemuksia. Suomessa jotenkin kaikki on aina ollut niin turvallista. Tiedän aina, että äiti ja muu perhe on paikalla, pystyn hankkimaan töitä ilman juuri mitään ongelmia ja kaikki on niin tuttua.
Musta on tullut myös jollain mittakaavalla tosi tylsä. Berliinissä asuessa oli tosi hauskaa mennä ja bailata, pitää hauskaa ja tehdä melkein mitä halusi. Täällä oon aika paljon samanlainen kuin Suomessa. Tykkään käydä ulkona, mutta inhoon klubittamista. Istun mielellään iltaa pubissa kavereitten kanssa, tai vietän koti-iltaa telkkarin ääressä. Tykkään käydä kävelyillä ja nauttia ulkoilmasta.

Nyt viimeisen vuoden aikana varsinkin oon huomannut sen, että oon niin monesta kaverista kasvanut erilleen. Tavallaan se ei edes häiritse, koska ihmiset muuttuu ja mielenkiinnot muuttuu. Semmoseen on totuttava ja se on hyväksyttävä. Mulla on silti vielä ihania ystäviä ja ne kaikkein tärkeimmät onkin vielä tallella. Jos niistä kasvaisi erilleen, sitten saattaisi harmittaa.
Tykkään myös aina tutustua uusiin ihmisiin, mutta kestää tosi kauan, että niistä tulee läheisiä. Niinan kanssa ollaan tunnettu nyt viime keväästä, ja huomaan kuinka me ystävystytään kokoajan enemmän. On oikeesti niin mahtava fiilis, kun on semmoinen ystävä kenen kanssa voi puhua politiikasta ja Big Brotherista, eikä kummastakaan puheenaiheesta tuu semmonen 'hei haloo, miten sä jaksat'-fiilistä. Vaikkei nähdäkään usein, puhutaan facebookissa noin 24/7. Ens viikonloppuna meenkin niille ekaa kertaa kylään, jee ! Meen pelastaa sen hiireltä ja tekee sille iltapalaa.

Ps. Ajattelin, että tästä postauksesta tulee hirveen masentava ja vakava, mutta loppua myöden ( kuten aina ) kaikki paranee. Tuli ihan mieletön fiilis.

Miten esim. muutto tai tietyt elämänvalinnat on vaikuttanut teidän kaverivalintoihin ? Harmittaako vai hyväksyttekö sen ?