Berlin calling !

Lennot ja majoitus Berliiniin on vihdoinkin varattu, ja odotaan tulevaa matkaa kuin kuuta nousevaa. Meillä molemmilla ( siis mulla ja Adamilla ) on kamala koti-ikävä ja nyt saadaan muutaman päivän ajan nauttia rakkaasta kaupungista. Yövytään iskällä alle viikko, josta suunnattaan itse kaupunkiin, jossa meitä odottaa loma-asunto. Meillä oli suuret vaatimukset, että millainen kämppä sen pitää olla. Siinä piti olla sitä tunnetta ! Ja sen kunniaksi, ajattelin vihdoinkin kertoa mun Berliini-vuosista, että ihmiset ymmärtäisi syyn hehkutukselleni.

Aloitetaan siis ihan alusta. Vuonna 2009 ajauduin siihen tilanteeseen, etten keksinyt mitään järkevää suuntaa elämälleni, joten päätin pitää välivuoden opiskelusta. Halusin vain pois, ihan sama minne. Pohdinkin pitkään Englannin ja Saksan välillä, mutta taivuin Saksan puolelle, koska onhan osa mun perhettä siellä.
Sainkin aika nopeasti vastauksia ja yksi perhe lupasi mulle paikkaa, mutta koska en pystynyt samantien lähtemään, tilaisuus jäi väliin. Pari kuukautta myöhemmin perheeltä tuli kuitenkin viestiä, että olisinko vielä kiinnostunut ja minähän olin ! Siitä siis alkoi hirveä rumba kelan, lentojen varaamisen ja pakkaamisen kanssa. Olihan se ihan hirveetä tajuta, ettei tiennyt milloin seuraavaksi näkisi ihmisiä Suomessa, mutta en antanut sen häiritä.

Ensimmäiset pari kuukautta oli aika raskaita mulle. Jouduin välillä työskentelee aika ihmeellisiä tunteja ja perheen isä oli aika jyrkkä eikä mun mentaliteetti kestänyt sitä. Karkasin aina viikonloppusin iskälle, jos vaan pystyi. Siksi päätinkin lähteä Suomeen pariksi viikkoa, kun Saksassa oli syysloma. Mua vähän varoteltiin, että jos meen silloin Suomeen, niin en halua tulla takaisin. Mutta toistepäin kävi. Tajusin, että en edes haluaisi tulla takaisin - ei vielä silloin. Niimpä siis suuntasin takaisin Berliiniin akut ladattuina ja siitä vasta ylämäki alkoikin.

Sain tosi nopeasti kavereita, mutta mitään hirveän läheistä siitä ei tullut. Se oli lähinnä hauskanpitoa ja pinnallista kaveruutta. Tuollaisessa tilanteessa ei kuitenkaan voi sanoa 'ei' ystäville, joten johonkin oli tyydyttävä.
Vähän ennen joulua tutustuinkin mun islantilaiseen ystävään, josta aina välillä mainitsen.  Meistä tuli salamana hyvät ystävät, mutta kummankin harmiksi, hänen työsoppari loppui joulukuun lopussa ja hän sitten lähti takaisin Islantiin. Musta on niin ihana ajatella,  että ollaan vieläkin näin 3 vuoden jälkeen tosi läheisiä, vaikka ei olla edes nähty kertaakaan sen jälkeen.
Samalla reissulla tutustuin myös Adamiin. Pistää ihan hymyksi, kun miettii miten pienestä kaikki on kiinni. Mulla oli tarkoitus olla treffit tuona kyseisenä iltana ja kavereillani oli mun kamera lainassa, jonka kävin sitten noukkimassa ennen treffejäni. Ne kuitenkin peruuntui, joten jäin siihen porukkaan hengaamaan ja kiitän itseäni joka päivä, että ne kirotut treffit peruuntui. Sain kaksi mielettömän hyvää ystävää, joista toisesta tuli vieläkin läheisempi.

Joulun vietin iskällä ja uudeksi vuodeksi suuntasin takaisin Berliiniin. Sekin ilta/yö oli yhtä seikkailua ja tutustuin mitä hauskimpiin ihmisiin. Tykkäsin Berliinissä erityisesti siitä, että aina tutustui ihmisiin ja yleensä ne oli jopa ihan kivoja. Oon muutenkin niin sosiaalinen ( ainakin tietyissä tilanteissa ), että mun on helppo lähestyä ihmisiä. Eri asia sitten, pidänkö niistä, haha !
Pian uuden vuoden jälkeen tutustuin yhteen suomalaiseen, joka on vieläkin tosi hyvä ystävä. Lotan kanssa meillä oli aina milloin mitäkin seikkailuja, ja ne on vähän turhan härskejä ja sairaita, että niistä kehtaisi hirveästi tässä kertoa. Hauskaa meillä ainakin oli. Teki myös tosi hyvää päästä kunnolla puhumaan suomea, vaikka näinkin aina välillä iskää ja yhtä toista suomalaista. Lotta kuitenkin oli ehkä eniten mun tyyppinen ihminen, joten tultiin hyvin toimeen. Vaikka ihan alussa kumpikin oli miettinyt, että millasenkohan ihmisen kaa sitä on luvannut lähteä lasilliselle.
Lotan kautta sitten tutustuin muutamiin muihin, jotka on edelleen ystäviäni myös ja nään heitä aina väliajoin, kunhan vain pystyn.

Kuukaudet kuluivat eikä mitään järin ihmeellistä tapahtunut. Elämä oli vain täynnä hauskoja seikkailuja ja tapahtumia työn ohella. Vaikka aina ei ollutkaan helppoa, mietin tota vuotta jatkuvasti ilosella mielellä. Kasvoin niin mielettömästi tona aikana ja löysin sen oman juttuni ja uskalsin olla oma itseni enemmän kuin koskaan. Tutustuin ihaniin ihmisiin, olin onnellinen ja jossain välissä löysin poikaystävänkin itselleni, vaikkei se ihan suunnitelmiin kuulunut.
Adam oli siis jo lähtenyt takaisin Englantiin joulukuun alussa, eli tunsin häntä vain viikon. Juteltiin kuitenkin mesessä jatkuvasti ja vähän ennen mun synttäreitä Adam tuli siskonsa kanssa muutaman päivän lomalle ja hengattiin yhdessä tosi paljon. Sitten päätettiin, että meen sinne pääsiäiseks. Ja siitä se sitten lähti. En nyt tiennyt mihin oikein itseni pistin, kun Adam oli lähdössä neljäksi kuukaudeksi Australiaan ja mulla oli tarkoitus siinä välissä mennä takaisin Suomeen. Ei ihan tullut mietittyy loppuun asti, mutta näköjään ihan hyvin selvittiin.

Berliinissä ollessa mikään ei tuntunut ylitsepääsemättömän pahalta. Siellä oikeestaan oli ne samat tekijät mitä Suomessa; eli perhe, ystävät ja työ. Ehkä yksi suurimmista ihanuuksista oli kuitenkin se vapaus. Vapaus liikkua. Suomessa mulla oli aina vaikeuksia lähteä minnekään, kun meidän talo on niin korvessa. Helsinkiin lähteminen oli urakka ja myöskin kallista. Berliinissä, jos seinät alkoi kaatua päälle, pystyi vain nappaa lähimmän junan, bussin tai metron ja mennä jonnekin.

Heinäkuussa 2010 oli sitten aika lähteä takaisin Suomeen. Ei inspannut, ja se kyllä näkyi. Mulla ei nimittäin ollut mitään hajua, mitä halusin tehdä. En ollut ees päässyt mihkään kouluun. Eikä Adamkaan tulisi ennen elokuun loppua. Olin rahaton, tylsistynyt ja vailla minkäänlaista suuntaa.
Kun Adam tuli muutamaksi viikoksi mua ilahduttaa, asiat alkoivat loksahtaa paikalleen. Kumpikin halusi takaisin Berliiniin, joten sinnepä sitten päädettiin lähteä. Adam tosin pari kuukautta aikasemmin. Mä olin just saanut töitä, ja päätin kerätä säästöjä ennen kuin lähden suinpäin minnekään.

Muutin takaisin Berliiniin marraskuussa ja sain aika nopeasti töitä. Hoidin yhden perheen lapsia aina välillä ja sain siitä mukavasti rahaa, vaikka säästöjäkin oli. Ainoa huono puoli tällä kertaa oli, että jouduin asumaan ihmisten kanssa, keitä en missään muodossa voinut sietää. Ikävä kyllä, sillä hetkellä se oli ainoa mahdollisuus.
Tammikuussa elo Berliinissä tuli tiensä loppuun ja me suunnattiin Suomeen. Ja sen jälkeen ollaankin oltu täällä ja tiedätte jo ihan tarpeeksi. Ikävä kasvaa jatkuvasti, mutta nyt me vihdoin päästään yli vuoden tauon jälkeen taas meidän lempparikaupunkiin. Melkein voisi sanoa kotiin.