05/04/2012

organisointia

Tässä nyt tää mun vaatekaapin organisaatioprojekti kuvina. Ei tästä kyllä mitään hiukkaakaan jännää saanut ikuistettua, mutta annetaan sen olla. Syy numero yksi tähän projektin oli tylsyyden välttäminen. Syy numero kaksi taas oli, että oon aina elänyt siinä uskossa ettei mulla ole vaatteita. Joo terveisin neiti omistan-23-mekkoa. Halusin myös pistää vaatteita enemmän värijärjestykseen, koska jossain määrin olen hieman neuroottinen persoona.
Eli alkuun lähdettiin vaan rajusti heittämällä kaikki vaatteet sängystä. Takit ja hameet/housut jätin roikkumaan, mutta takitkin löytyy paksuus järjestyksessä.
 Tässä alemmassa kuvassa siis näkyy kaikki mekkoni tai sen kaltaiset rytkyt. Mulla löyty yllättävän paljon roosaa/pinkkiä, mitä en tietosesti ainakaan ole kerännyt. Väri kyllä menee asusteissa, mutta vaatteissa sitä oon aika paljon vieroksunut. Ehkä en sittenkään.
Mutta mikään yllätys ei ollut, että sininen ja kukkaprintilliset vei voiton.
Mietin pitkään, että mistä lähtisin tätä värikaarta väkertää. Päädyin kuitenkin laittamaan mustat vaatteet kaapin perällä, koska käytän sitä vähiten. Mulla on myös aika paljon villatakkeja, huppreita ja jotain sen kaltaisia. Että ne sitten meni joidenkin mekkojen päälle. Ne myös yritin laittaa värikohtaisesti. Eli siis jos oli punainen mekko, punainen villatakki sen kanssa. Hullu mikä hullu.
Eilen tuli järjestelyä myös kengätkin. Tässä on siis meidän kummankin kengät. Tilaa ei hirveästi ole ja ballerinat joutukin ylimmälle hyllyille buutsien päälle. 
Tässä tais nää mun turhaimuuspostaukset  olla tältä erää. Siirrytään johkin kivempaan viikonloppuna ! Täti perheineen tulee huomenna yöksi ja aateltiin mennä syömään.

Translation:
As you know, I'm on my easter holiday and I'm doing everything to keep myself from getting bored. So on Monday I managed organise my wardrobe and yesterday I organised all our shoes.
My auntie with her family is coming over tomorrow and the plan is to go to Frankie's & Bennies, so hopefully next time I can post something a bit more meaningful.

No comments:

Post a Comment

English/Finnish/German