25/03/2012

tukkahistoriaa

2006
Oon kautta aikojen suosinut punaista väriä, mutta tämä vuosi oli oikea värien vuosi. Tuli kokeiltua monet punaisen sävyt sekä liila ja musta. Muistan myös saaneeni jonkun aivotärähdyksen ja leikkautin hiukset lyhyeksi, tämä siis tapahtui sen jälkeen kun päätin pistää rastat.

 2007
Ernumeininki jatku. Mustalla linjalla mentiin ennen kuin kyllästyin ja annoin värin haalistua. Hankin myös ensimmäistä kertaa raidat, joista oikeasti tykkäsin
 2008
Sitten alettiinkin normalisoitumaan ja jatkoin punasilla sävyillä. Kunnes eräänä kesäyönä aattelin valkaista hiukseni. Kyllä, luitte oikein. Voitte arvata, ettei siitä mitään hyvää tullut. Tukka kuoli ja sitä leikeltiinkin monta vuotta. Olipa kivaa mennä serkun häihin porkkanapäänä. Jossain vaiheessa syksyä kyllästyin kuitenkin ja värjäsin ruskeaksi.

2009
Tässä vaiheessa lopetin hiustenvärjäilyn melkein kokonaan. Annoin oman värin kasvaa ja auringon vaalentaa. Syksyyn asti jaksoin katsoa oranssia pehkoani, kunnes värjäsin sen taas ruskeaksi. Senpä jälkeen ollaan pyöritty ruskeassa tai punaisessa. Saa nähdä, mitä seuraava hiuskokeilu tuo tullessaan :)

Oliko tää muuten ihan tyhmä ? Henriikalta sain idean, ja musta tää oli hauska toteuttaa. 

No comments:

Post a Comment

English/Finnish/German