15/03/2012

eilen ja toissapäivänä

Pikakuulumisia viime päivistä. Oon kauheen stressin alla, kun huomenna on todella iso koe - ja no mä en oo yhtä valmistautunut kuin toivoisin. On paljon luettavaa ja opittavaa, kuten noin miljoona lihasta ja luuta latinaksi. Sitten on miljoona lisää ihon ja kynnen tautia, mitkä pitäisi oppia. Kivaa on kun kaikki kuulostaa ihan samalta.
Mutta lievitin stressiäni eilen, kun kävin ostamassa iskälle synttärilahjan ja itsellenikin pari juttua. Kuten kauan kaipaamani värikkäät housut. Mukaan tarttui myös kuvassa näkyvät arskat ja pari perustarvetta sukkalaatikkoon.
Tiistaina oli tosi hauskaa. Mulla oli skypetreffit sovittu ystäväni Jennyn ja viinipullon kanssa. Aikasemmin koulussa meillä oli suihkurusketusta. Minä, joka olen erittäin kalpea luonnostaan enkä rusketu juuri lainkaan, olin aika huolissani. Mikään pakkohan ei ollut, mutta kun kerran ilmaiseksi sai niin päätin kokeilla. 
Mä olin vissiin ainoo, joka halusi vaaleamman sävyn. Nähtiin toista luokkaa, joka oli edellisenä päivänä saanut suihkurusketuksen ja ottaneet sen tummeman sävyn. Sanotaanko, että oranssi ei ole imarteleva väri. Meidän luokalla myös moni tuli ulos enemmän punaisen sävyissä kuin ruskeassa.
Uudestaan en kuitenkaan menisi suihkurusketukseen. Ihan vain siitä syystä, että se haisee niin käsittämättömän pahalta ! Mielummin kärsin mun pisamien ja kalpeuden kanssa.
En viitsinyt tän härskimpää kuvaa laittaa rajoista. Ei tosta paljoa huomaa, mutta ainakin vähän tuli väriä kehoon.
Translation:
Yesterday the plan was to buy my dad a birthday present and I also wanted some colourful jeans for myself. Well to be honest, they weren't the only thing I bought. I found a pair of sunglasses and some socks and tights. 
On tuesday I got a spray tan in college. It was sort of fun, but I wouldn't get it done again. Mainly because of the smell. It's horrible ! Most of my classmates took the darker shade, but I was worried I would turn orange, so I chose the lightest one. It turned out pretty cool. If you forget the smell. 

1 comment:

  1. kalpeus ja pisamat kunniaan! oon vasta nyt alkanu arvostamaan omaa vaaleeta ihoa ja tajunnu, etta oma ihonvari on aina kaunein:) vaikka tietty pieni paivetys ei oo pahitteeks;)

    Oon joskus ottanu ihan liikaa aurinkoa, ja mulla on vielakin rusketusraidat...

    Hyva ettet ottanu tummempaa savya:) oranssi ei tosiaankaan oo kiva

    ReplyDelete

English/Finnish/German