Oodi ystäville

Kun jo kerran mainitsin, että oon pohtinut mun ihmissuhteita jonkun aikaan... Enemmänkin negatiivisessä mielessä, mutta mä en jaksa enää negatiivisuutta. Mä yritän olla välittämättä niistä, joita ei tunnu kiinnostavan, ja keskityn niihin, joilla on tilaa sydämessään myös mulle. Siksi aattelinkin ylistää heitä.

On mies, jonka mä lasken parhaaksi ystäväkseni. Hänen kanssaan hauskanpito on aina taattu. Me tykätään syödä - itseasiassa paljon ja usein. Meillä on aina ihan ihmeellisiä reissuja ja kommelluksia tapahtuu. Esim. saatetaan löytää itsemme jostain huoltoasemalta pelaamasta lautapelejä tai toiselta huoltoasemalta monen kilsan päässä kodista, keskellä yötä ja tarkastelemassa autolehtiä.
Tiedän, että tämä on draama-vapaa ystävyyssuhde ja olen syvästi kiitollinen siitä. Ollaan tunnettu nyt noin  7 vuotta ja ei olla ikinä riidelty tai edes mitään sen kaltaista. Ei ole aikaa, kun pitää keskittyy syömiseen. Hän on myös se, jonka voin luottaa aina olevan paikalla, kun tarvitaan.

Sitten on semmonen tosi kiva tyttö, joka aina välillä tuntuu olevan eksyksissä ja mä teen parhaani helpottaakseni hänen elämäänsä. Truu friends forevah. Me puhutaan n. joka päivä, eikä siihen kyllästy. Ollaan tunnettu toisemme 5-6 vuotta ja ystävyytemme on kokenut kaikenlaista, mutta tässä me vielä ollaan. Me juodaan viiniä ja pohditaan elämän suuria arvoituksia. Mielellään yön pikkutunneilla. Kutsutaan toisiamme yön pikkufilosofeiksi.

Mulla on aina tilaa ihmiselle, jota kutsun kirsikakseni. Hän saattaa tunnistaa nimensä, epäilemättä. Mulla ei ole mitään muita kuin hyviä muistoja hänestä. Tässä on loistava esimerkki juuri sellaisesta ystävyydestä, ettei aina tarvitse puhua ja nähdä, pysyäkseen ystävinä. Meillä saattaa olla muutaman kuukauden tauko, mutta silti mikään ei muutu. Tapaamiset ja keskustelut eivät muutu, se on yhtä luonnollista kuin on aina ollutkin. Näitä ihmisiä on harvassa, ja siksi oon kiitollinen, että oon saanut tuollaisen henkilön elämääni. Toivon tietenkin, että näkisimme useammin, mutta olen tyytyväinen tilanteeseen joka tapauksessa. Hän on se ihminen, joka on eniten mua tukenut kirjoittamisessa - ehkä huomaamattaankin. Hän ja hänen pikkuleijonansa ( kuten hän nimeä käyttää ) antavat mulle tietynlaista voimaa.

Mulla on siskoja aika monta. Kaksi heistä kuitenkin ansaitsee ystävän tittelin. Toisen kanssa ei enää puhuta niin kovin usein - toisen kanssa sitten sitäkin enemmän. En tiedä, onko se sisaruus mikä meitä yhdistää ( vai mikä ), kun välillä tuntuu, että ollaan ihan eri maailmoista. Silti nämä kaksi on vaan niin ihania.
Nuoremman kanssa shoppailu on ehkä yleisin tapa viettää aikaa yhdessä.

Eikä sovi unohtaa mun ystävää Berliinistä. Nähtiin just jouluna ja teki ihan mielettömän hyvää. Mulla oli yks parhaimmista vuosistani Berliinissä, kiitos hänen seurastaan. Ja näistä yhdessä koetuista kommelluksista voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Mulla on aina niin hauskaa hänen seurassaan ja koskaan ei tiedä, mistä itsemme löydämme. Yleensä avautumasta viinipullon jälkeen. Hei, eihän suomalaiset puhu selvinpäin. Mulla on ikävä ja toivon, että näemme pian.

Ja onhan toi mun poikaystäväkin jonkinkaltainen ystävä. Siinä tulee jaettua ilot ja surut ihan olan takaa.

Mulla on niin ihania ystäviä, ja en tajua miksi jaksan kuluttaa aikaani miettien niitä, jotka eivät ole. On mulla enemmänkin ihmisiä elämässä, mutta nämä halusin nostaa esille. Tämän tarkoitus ei ole olla loukkaava tai ilkeä, vaan ihan puhdasta totuutta. Mä välitän niistä, jotka jaksaa välittää musta. Mä puhun niille, jotka puhuu mulle.